30.9.2013

 

Syksyn uudistukset

 

Hei!

 

Kuun vaihteessa palvelumme uudistui jälleen. Osa uudistuksista on pieniä kehitysaskelia, osa suurempia hyppyjä kohti parasta mahdollista palvelukokemusta. Ne ovat palveluun liitettyjä ominaisuuksia, jotka itse haluaisin pianonvirityspakettia tilatessani saada.

 

Kuva pianon kuparikielistäSiksi uskonkin, että tarjoamamme virityspaketti on kokonaisuudessan yksi parhaimpia, mitä alalta löytyy. Sen ominaisuudet on laadittu vastaamaan useimpien peruskäytössä olevien pianojen vaatimuksiin mahdollisimman kattavasti. Varsinaisten viritys- ja huolto-ominaisuuksiensa lisäksi virityspakettimme toiminnallisuus ja kätevyys, aina tilauksen tekemisestä maksamiseen asti, on Suomessa ainutlaatuisella tasolla.

 

On palkitsevaa löytää perinteisen käsityötaidon tarjontaan uusia näkökulmia ja saada asiakaspalautteena vahvennus sille, että näille näkökulmille on myös kysyntää. Niinpä pidemmittä puheitta käyn tässä läpi alkusyksyn uudet ominaisuudet.

 

 

Täsmällisyystakuu

 

Tämän ominaisuuden lisääminen palveluumme oli luonnollista jatkoa palvelukonseptille, joka lähtee liikkeelle yksinkertaisesta kysymyksestä: Minkälaisen ominaisuuden haluaisin virityspakettiin, jos olisin itse tilaamassa pianonvirittäjää?

 

Ensin voisi ajatella, että "Täsmällisyystakuu" on virityspaketin ominaisuutena ehkäpä hieman outo. Eikö sovittujen aikataulujen tule lähtökohtaisesti pitää?

 

Kyllä, ehdottomasti! Mutta mikäli olemme kaikki tästä asiasta samaa mieltä, niin miksi emme veisi ajatusta askelen eteenpäin ja laittaisi sanojemme takuiksi jotain konkreettista niiden tilanteiden varalle, kun vastaan tulee yllätyksiä?

 

Yhden ihmisen työpanokseen perustuvassa ammatissa, jossa välimatkat työkohteesta toiseen ovat yleensä pitkiä, tällaisia yllätyksiä voivat olla mm. liikenneruuhkat tai vaikkapa sairastuminen syysflunssaan. Inhimillisistä syistä johtuvat myöhästymiset tai ajan muuttamiset ovat tietysti ymmärrettäviä puolin ja toisin.

 

Mutta pohjimmiltaan myöhästymisen syyllä ei kuitenkaan tulisi olla asiakkaan kannalta merkitystä. Jos tilasit virityksen tiistaiksi klo12.00, mutta virittäjä ei saavu ajoissa paikalle, ei sinun tule myöskään maksaa palvelusta täyttä hintaa.

 

Kuva viritysavaimestaNiinpä haluamme tarjota sinulle myöhästymistapauksista ja yllättävistä aikataulujen muutoksista rahallisen hyvityksen. Tapauksesta riippuen hyvitys voi olla 10-30eur. Lisätietoja erilaisista hyvityskäytännöistä löydät nettsivuiltamme

 

Huom! Työhistoriamme aikataulujen pitämisen suhteen on erittäin hyvä, joten ylpeänä voimme luvata, että emme päästä sinua lunastamaan tätä takuuta usein! =)  Parasta kuitenkin taata täsmällisyys muutenkin kuin lupauksena. Ihan siltä varalta, jos vastaan tulee se päivä...

 

 

Joustavat maksutavat

 

Lokakuun alusta lähtien kaikille virittäjillemme käy maksuvälineenä yleisimmät credit- ja debit-maksukortit, kuten Visa, MasterCard ja American Express. Vaihtoehtoisesti voit tietysti edelleen maksaa myös käteisellä tai laskulla.

 

Käytämme maksupäätteenä uudenlaista konseptia, jossa kuitti lähetetään asiakkaalle heti maksun yhteydessä sähköpostitse. Hyvästi paperilaput!

 

Korttimaksu on ollut rajatussa testikäytössä meillä nyt puoli vuotta. Alun pienistä teknisistä nikotteluista yli päästyämme asiakkaat ovat ottaneet sen innostuneella mielenkiinnolla vastaan. Uudet tuulet puhaltavat siis korttibisneksessäkin!

 

 

Selkeämmät ja monipuolisemmat alennukset

 

 

 

Hinnoittelun muutokset

 

Hintamme on pysynyt samana jo noin kolme vuotta. Tänä aikana mm. arvonlisäveron osuus hinnasta on noussut, yleinen kuluttajahintaindeksi on noussut ja palveluumme on lisätty ominaisuuksia, jotka ovat tuoneet aivan uusia kustannuseriä (esim. korttimaksuvalmius ja nettisivujen vahvennettu tietoturvataso). Tämän lisäksi nettisivujen sisältö on kokonaisuudessaan monimuotoistunut ja sen myötä tullut jo sinällään suuremmaksi kulueräksi.

 

Näitä realiteetteja silmällä pitäen nostimme virityspakettimme hintaa lokakuussa 10-15eur toimialueesta riippuen. Virityspaketin uusi hinta on pääkaupunkiseudulla 155eur ja Turun sekä Tampereen seudulla 150eur.

 

Koska 15eur korotus on luonnollisesti melko merkittävä asiakkaan näkökulmasta, haluamme tasapainottaa korotusta kahdella tavalla.

 

  1. Säilytämme vanhan hinnoitteluperiaatteen hyväksi havaittuja puolia (esim. sama tuntihinta).
  2. Tarjoamme myös alemman hintakategorian, joka on alueesta riippuen lähes (tai jopa kokonaan) sama kuin vanha hinta.

 

Miten tämä on mahdollista?

 

 

Kuva ylöspäin olevasta peukalostaAikaisen varaajan etu

 

 

 

"Aikaisen varaajan etu" hyödyttää niin asiakasta kuin meitäkin. Asiakkaat saavat mahdollisuuden edullisempaan virityspakettiin, jos voivat hieman odottaa virityksen ajankohtaa. Me puolestamme saamme hieman lisää varmuutta tulevaisuuteen.

 

Pianonvirityksen kausivaihteluiden tuomaan epävarmuuteen ammatinharjoittajat ovat vuosien aikana tottuneet, mutta tietysti on aina mukavampaa, mikäli kalenterissa on merkintöjä useammaksikin viikoksi eteenpäin. Miksi siis ei tarjota asiakkaalle hinnassa hyvitys siitä, että ammatinharjoittaja saa hieman mielenrauhaa?

 

 

Hyväksi havaittu hintaperiaate

 

Löydät uudistetun hinnaston kokonaisuudessaan nettisivuiltamme. Huomion arvoista on se, että tuntihintamme (sovelletaan virityspaketin ulkopuolisiin töihin) pysyy edelleen 50 eurossa.

 

Pianonvirittäjät kuuluvat ammattikuntaan, jonka tuntihinnat hipovat pilviä monen tavallisen asiakkaan mielestä, jopa lähemmäs 100 euroa/tunti joissain tapauksissa. Meidän mielestämme 50eur on kohtuullinen hinta yhden tunnin työstä. Maksat tietysti myös matka-aikakorvauksen, mutta päästyämme työkohteeseen, olemme selkeästi Suomen edullisimmasta päästä.

 

 

Kaikki vanhat tutut

 

Tietysti palvelukokonaisuuteemme kuuluvat edelleen kaikki vanhat ja hyväksi havaitut ominaisuudet. Näitä ovat mm.

 

 

 

Pianonviritys.fi -sivu on määrittänyt pianonvirityksen nettikaupan laatustandardin Suomessa jo vuodesta 2004 lähtien. Paljon on haasteita edessä ja työtä tehtävänä, mutta nyt, 10-vuotisjuhlan lähestyessä, pyrimme jatkamaan tien näyttäjänä tällä alueella myös tänä syksynä ja tulevaisuudessa.

 

Tervetuloa tutustumaan sivuihin, ja mukavaa syksyä kaikille!

 

Elias

 

TUTUSTU MYÖS:

 

PIANONVIRITYS.FI

STADINMUSAKOULU.FI

ELIASPATRIKAINEN.COM

© 2016 Elias Patrikainen. Kaikki oikeudet pidätetään.